Hukkakauroja etsiessä ehtii ajatella. Tänä kesänä olen miettinyt paljon sitä, mitä suomalaisuus minulle merkitsee.
Olen ylpeä suomalaisuudesta. Omasta kielestämme, kulttuuristamme ja historiastamme. Työnteon arvostuksesta, vastuunkannosta ja siitä vahvasta luottamuksesta, jolle suomalainen yhteiskunta rakentuu.
Suomalaisuus ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. Päinvastoin. Vahva maa tietää itse, mistä se tulee, mitä se arvostaa ja mihin se on menossa.
Tätä taustaa vasten ajattelen myös maahanmuuttoa.
Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia ja työntekijöitä. Pohjanmaan vientiyrityksissä tämän näkee konkreettisesti. Kaikki maahanmuutto ei kuitenkaan ole Suomelle hyväksi. Maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana pitää olla Suomen etu.
Ruotsin tekemistä virheistä pitää ottaa opiksi. Suomen ei pidä kulkea samaa tietä. Maahanmuuton määrällä, laadulla ja seurauksilla on väliä. Turvallisuudesta ja yhteiskunnan yhtenäisyydestä ei pidä tinkiä.
Työperäisen maahanmuuton pitää vastata yritysten ja työmarkkinoiden tarpeisiin. Suomeen tarvitaan osaajia ja työntekijöitä sinne, missä heille on työtä ja heidän osaamistaan tarvitaan.
Myös sosiaaliturvaan tarvitaan enemmän vastavuoroisuutta. Oikeuksien rinnalla pitää olla velvollisuuksia. Maahan muuttaneen oikeuksien sosiaaliturvaan pitää nykyistä vahvemmin kertyä Suomessa asumisen, työnteon ja yhteiskunnan rahoittamiseen osallistumisen kautta.
Suomeen muuttavalta pitää edellyttää kielen oppimista, lakien noudattamista sekä suomalaisen yhteiskunnan arvojen ja tapojen kunnioittamista.
Kotoutuminen tarkoittaa Suomeen sopeutumista – ei Suomen sopeuttamista tulijaan.
Suomi voi olla kansainvälinen ja vastaanottavainen maa. Mutta meidän ei tarvitse pyydellä anteeksi omaa kulttuuriamme tai tinkiä siitä muiden vuoksi.
Suomalaisuudella on väliä.
